Valinnan vaikeudesta

Valinnan vaikeudesta

Nytpä tahdon olla ma, pienen mökin laittaja…

Niinhän sitä vanhassa lastenlaulussa lauletaan. Jo kyseisessä lauseessa suunnitellaan, millainen oma tuleva koti voisi olla. Tuo kyseinen laulu kuvastaa hyvin omaa aikaansa, jolloin lehmät, lampaat ja hevoset kuuluivat hyvin monen ihmisen perusarkeen ja elantoon. Mutta mitä sinä suunnittelisit kotiisi, jos tuo kyseinen laulu tuotaisiin tähän päivään?

Tällä hetkellä on vallalla kuluttajan markkinat, sillä varmasti jokainen talovalmistaja haluaa tarjota rakentajalle yksilöllistä suunnittelua sekä toteutusta ja näin vastata kuluttajan toiveisiin. Suunnittelussa otetaan huomioon yksilölliset tarpeet sekä toiveet ja perusmalleja muokataan mieleisiksi. Mutta, huolimatta siitä, että sinä oman kotisi rakentajana olet kuningas, kannattaa sinun hetkeksi pysähtyä miettimään, mitä kodiltasi aivan oikeasti haluat. Silloin saat itsellesi parhaan avun ja juuri sellaisen suunnitelman ja lopputuloksen, mitä kaipasit.

Parin erilaisen mallin välillä pohtiminen on aivan normaalia ja ehkä jopa järkevää, mutta jos mielesi vaeltaa kymmenen eri mallin kesken, kertoo se enemmän siitä, että sinä et ehkä olekaan vielä aivan varma mitkä asiat ovat sinulle ne kaikkein oleellisimmat. Silloin neuvona voisi olla, että aseta itsellesi mielenkiintoisimmat mallit rinnakkain ja vertaile niitä keskenään. Missä mallissa/malleissa on eniten toivomiasi ominaisuuksia, silloin tarjous kannattaa pyytää siitä ja esittää siihen ne muutostoiveet samalla, mitä vielä lisäksi toivot. Tässä bonuslisänä on, että todennäköisesti tarjouksen saaminenkin nopeutuu.

Tutustu talovalmistajien mallistoihin

Mieti, mitä oikeasti haluat omakotitaloosi

Ei, tarkoitus ei ole nyt millään tavalla moittia tai arvostella ketään. Tarkoitus ei ole myöskään kritisoida sitä, että tulevan rakentajan edessä on vaihtoehtoja, joiden välillä miettii. On erittäin hyvä, että asioita harkitsee monelta kantilta. Oman kodin rakentaminen ei ole aivan pieni juttu.

Seinän siirtäminen paperilla on helpompaa kuin fyysisesti paikan päällä, mutta otathan huomioon, että jokainen suunnitelmiinkin tehty jälkikäteinen muutostoive työllistää taustalla useamman ihmisen, sillä onhan varmistettava, että kotiin suunnitellut muut rakenneratkaisut kestävät toivotut muutokset. Lisäksi toivotut muutostyöt saattavat vaikuttaa lopulliseen hintaan, erityisesti jos muutostoiveita on paljon.

Koti on aina sijoitus, ja erityisesti oman kodin huolellinen suunnittelu yksin tai yhdessä ammattilaisen kanssa kannattaa aina.

Talovertailu – löytyykö täältä sinun tuleva kotisi?

Kaikki artikkelit