Pihan suunnittelu

Pihan suunnittelu

Miten pihasuunnitelma syntyy?

Kun uutta omakotitaloa rakentaa, ei välttämättä tule ajatelleeksi rakentamisen tiimellyksessä, että myös puutarha tarvitsee suunnitella ja ennen kaikkea toteuttaa. Lupaa hakiessa useat kaupungit ja kunnat edellyttävät pihasuunnitelman laatimista. Mitä pihasuunnitelmaan sitten kuuluu?

Mikä on pihasuunnitelma?

Virallisella pihasuunnitelmalla tarkoitetaan asiakirjaa, josta käy ilmi, miten puut, pensaat, istutukset sekä ajoradat sijoittuvat tontilla. Virallisen suunnitelman avulla ammattitaitoinen viherrakentaja pystyy toteuttamaan pihan suunnitellusti. Mikäli olet innostunut toteuttamaan pihasi itse, riittää idea- tai luonnossuunnitelma, jota voi käydä konsultoimassa ammattilaisella. Hyvää aikaa pihasuunnittelulle on talvi.

Mitä tietoja pihasuunnittelija suunnitelmaan tarvitsee?

Mikäli olet palkannut avuksesi pihasuunnittelijan, mieti ennen tapaamistanne muun muassa toiveesi, tarpeesi sekä budjettisi. Ota vaikka mukaan kuvia pihastasi, näin suunnittelijan on jo ensi tapaamisessanne helpompi mieltää, millaisia vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia kyseiseen pihaan sopii. Mitä tarkempia tietoja sinulla on tarjottavana, sitä helpompi toteutettavissa oleva suunnitelma on laatia. Lisäksi suunnitelman laatimisen tueksi tarvitaan seuraavat asiakirjat:

  • Asemapiirustus, josta käy ilmi:
    • 1) olemassa olevat rakennukset sekä rakenteet,
    • 2) kaapeli-, salaoja- ja sadevesiviemäriverkosto,
    • 3) suuret kivet ja kalliot,
    • 4) Korkeuskäyrät ja korkeusasemaluvut,
    • 5) pohjoisnuoli ja
    • 6) merkittävä kasvillisuus (puut)
  • Rakennusten pohja- ja julkisivupiirustukset
  • Valokuvat

Tee puutarhastasi mielenkiintoinen sekä itsellesi että pörriäisille

Jo luonnossuunnitelmaa tehdessäsi kannattaa hieman tutustua kasvien sekä puiden tarpeisiin. Viihtyvätkö ne paremmin valossa vai varjoisemmassa ja minkälaista maaperän tulisi olla. Ota myös huomioon istutusryhmät, mitkä kasvit sopivat keskenään – oikeanlaisella sijoittelulla saat puutarhasi kukkimaan koko kesän ja eri korkuisia kasveja valitsemalla teet pihastasi mielenkiintoisen. Tiesitkö, että sopivia kukkia valitessasi, autat myös pihan pörriäisiä? Eri kukkalajikkeiden tuoksu, nimittäin houkuttelee esimerkiksi perhosia.

Luo pihallesi eri osa-alueita, joilla on oma tarkoituksensa. Lapsille oma leikkialue, jonne voi sijoittaa sekä keinut että hiekkalaatikon. Paikka istuinryhmälle, jossa nauttia virkistäviä juomia tai kuppi kuumaa kahvia hyvän kirjan kera.

Voit myös suunnitella pihallesi oivan hyötypuutarhan. Kaipaatko ideoita, mitä voisit puutarhaasi istuttaa – käy kurkistamassa puutarha.net-sivustoon ja löydä ihania ideoita.

Kaikki artikkelit