Basso-Kivitalot


Maxit-Kivitalo on nykyään Basso-Kivitalo. Basso Building Systems Oy rakentaa asiakkailleen laadukkaita kivitaloja joko oman malliston tai asiakkaan suunnitelmien mukaan. Toimitusaste on joko sisustusta vaille valmiiksi tai täysin valmiiksi.

Basso Building Systems Oy
http://bassotalot.fi

Basso- Kivitalo rakennetaan sorapediltä valmiiksi jopa 6 kuukaudessa, ja aina yhdellä sopimuksella. Basso-Kivitalo on edullinen eikä yllätyksiä kustannuksissa synny rakentamisen aikana. Yleinen tapa meillä on suunnitella talo yhdessä asiakkaan kanssa, jolloin talon kokonaiskustannukset ovat koko ajan tiedossa.

Takaamme asiakkaillemme parhaan lopputuloksen rakentamalla kohteet pääosin omilla työntekijöillä, mukaanlukien talotekniikka- ja suunnitteluammattilaiset.

Basso Building Systems Oy työllistää n. 70 henkilöä. Basson ammattilaisketju ulottuu suunnittelusta viimeistelytöihin.

Maxit yhdistyi maaliskuussa 2008 osaksi ranskalaista Saint-Gobain-konsernin Weber rakennustuotesektoria. Saint-Gobain kuuluu sadan maailman suurimman teollisuuskonsernin joukkoon. Maxit näkyy ja kuuluu nyt Suomessa Weberinä. Samana vuonna Basso Building Systems Oy irtaantui omaksi yhtiöksi ja vastaa kuluttajille suunnatun kivitaloliiketoiminnan kehittämistä osana Weberin jakeluketjua.

Usein kysytyt kysymykset

Kuinka talopakettinne sisältöä voi räätälöidä?
Räätälöinti onnistuu urakan alku- tai loppupäästä, ei keskeltä.

Mikä on talopakettien rakennustapa tai —tavat?
Rakennamme Suomen suosituimmasta kivitalomateriaalista, Leca-harkosta. Käytämme mahdollisimman paljon Weberin tuotteita kohteissamme, tällä varmistamme laadun ja materiaalien yhteensopivuuden.

Mikä on talopakettinne pystytysaika?
6 - 9 kuukautta.

Mikä on talopakettinne toimitusaika?
Ajankohdasta aloitus 2-4 kuukautta, valmistuminen kestää 6-9 kk.

Millä alueella valmistaja toimii?
Basso-Kivitalot toimii Etelä-Suomessa.

Minkälainen on asumisen energiatehokkuus?
Suurin osa kohteistamme on vähintään A-energialuokan taloja.

Minkälainen talopakettinne takuu on?
2 + 10 vuotta, toimimme PTT:n ehtojen mukaisesti

Mitä rakennuksessa jää rakennuttajan vastuulle?
Viranomaisasiat, maa- ja pihatyöt, vesi ja sähkö.

Miten ekologisuus huomioidaan talopakettinne valmistuksessa ja rakennuksessa?
Basso-Kivitalot ovat egologisia pienen energiakulutuksen, sekä pitkän käyttöikänsä vuoksi. Myös Weber Leca-harkkojen valmistajana panostaa vahvasti vihreisiin arvoihin.

Talovalmistaja kertoo toiminnastaan vapaamuotoisesti
Haluamme tarjota asiakkaillemme erilaisen vaihtoehdon kivitalomarkkinoille. Meidän tarjouksemme on ymmärrettävä ja laajalla toimitussisällöllä. Olemmekin konseptillamme saaneet jo satoja tyytyväisiä asiakkaita.


Toimitussisällöt

Valmistajan ilmoittama toimitussisältö:
Sisustusta vaille valmis

Järjestelmän käyttämä PTT:n mukainen toimitussisältö:
Vesikattovalmis

Valmistajan ilmoittama toimitussisältö:
Muuttovalmis

Järjestelmän käyttämä PTT:n mukainen toimitussisältö:
Muuttovalmis


Suosituimmat talomallit


Basso-Kivitalot, Ålesund

5h + 1k + 1khh + 2ph + 1s
Kerrosala:
197 m2
Huoneistoala:
168 m2
Talopaketin hinnat alk.
Alue: Helsinki
Sisustusta vaille valmis
284100 €
Muuttovalmis
410100 €
Basso-Kivitalot, Dolce 184.5

4h + 1k + 1khh + 2ph + 1s
Kerrosala:
185 m2
Huoneistoala:
153 m2
Talopaketin hinnat alk.
Alue: Helsinki
Sisustusta vaille valmis
268600 €
Muuttovalmis
383400 €
Basso-Kivitalot, Forte

5h + 1k + 1khh + 2ph + 1s
Kerrosala:
200 m2
Huoneistoala:
169 m2
Talopaketin hinnat alk.
Alue: Helsinki
Sisustusta vaille valmis
272600 €
Muuttovalmis
399000 €
Basso-Kivitalot, Presto

6h + 1k + 1khh + 2ph + 1s
Kerrosala:
190 m2
Huoneistoala:
158 m2
Talopaketin hinnat alk.
Alue: Helsinki
Sisustusta vaille valmis
279700 €
Muuttovalmis
398300 €
Basso-Kivitalot, Cado

4h + 1k + 1khh + 1ph + 1s
Kerrosala:
180 m2
Huoneistoala:
148 m2
Talopaketin hinnat alk.
Alue: Helsinki
Sisustusta vaille valmis
267300 €
Muuttovalmis
378300 €


Arvostele talovalmistaja


Arviosi talvalmistajasta


Onko teillä kokemuksia tästä talovalmistajasta?