Kannustalo


Kannustalo on puurakentamisen suunnannäyttäjä Suomessa, jolla on yli 40-vuoden kokemus rakentamisesta. Kannustalon messumenestys, julkisuus ja yrityksen saamat kansainväliset tunnustukset ovat omalta osaltaan näyttäneet suuntaa suomalaiselle omakotirakentamiselle.

Kannustalo Oy
http://www.kannustalo.fi

Mitään suurta yksittäistä salaisuutta menestykseen ei kuitenkaan ole. Kaiken taustalla on ennen muuta vuosikymmeniä tinkimätöntä työtä ja täydellä sydämellä tehtyä tuotekehitystä. Kannustalon väki tekee töitä sitä varten, että sinä voit saada juuri sellaisen kodin kuin olet aina halunnut. Tiedämme, ettet vain rakenna taloa vaan teet itsellesi kotia. Ammattilaisemme ovat apunasi rakentamisen kaikissa vaiheissa kodin suunnittelusta valmistumiseen saakka ja sen jälkeenkin.

Usein kysytyt kysymykset

Kuinka talopakettinne sisältöä voi räätälöidä?
Kannustalon pohjapiirustuksia ja julkisivuja voidaan muokata asiakkaan toiveiden ja tontin vaatimusten mukaan. Lisätietoa saat alueesi Kannustalomyyjältä.

Mikä on talopakettien rakennustapa tai -tavat?
Kannustalolla on kolme toimitustapaa: Muuttovalmis-toimitus, levypintaan rakennettava Sisusta Itse -toimitus sekä perinteinen Talopaketti-toimitus.Tällöin Kannustalo rakentaa talon pisimmillään ulkoapäin valmiiksi saakka. Kannustalon suurelementit tehdään Kannuksen tehtaalla. Talo rakennetaan valmiiksi työmaalla.

Mikä on talopakettinne pystytysaika?
Muuttovalmiin talon rakentamisaika asiakkaan tontilla on noin 6-8 kuukautta talomallista riippuen.

Mikä on talopakettinne toimitusaika?
Suurelementit toimitetaan asiakkaan tontille keskimäärin kolmen kuukauden kuluttua rakennusluvan saamisesta.

Miksi kannattaa ottaa yhteyttä Kannustalon talomyyjään?
Kannustalon myyjät auttavat sinua löytämään perheesi toiveita, tontin vaatimuksia vastaavan kodin. He ovat myös apuna eri vaihtoehtojen valinnassa, jotta saat parhaan mahdollisen vastineen budjetillesi. Mietimme yhdessä, mihin kannattaa panostaa, missä voi säästää. Sinä päätät.

Ammattilaisemme kulkevat mukana koko rakentamisprosessissa. Sanonta ’Kaveria ei jätetä’ pätee myös rakentamisessa. Ehkä siksi valtakunnallisen RTS-tutkimuksen mukaan asiakastyytyväisyytemme on alan korkein.

Millä alueella valmistaja toimii?
Kannustaloja toimitetaan kaikkialle Suomeen.

Minkälainen on asumisen energiatehokkuus?
Kannustalon talomallit ovat energiatehokkaita. Kaikkiin taloihin tehdään ilmatiiveysmittaus.

Minkälainen talopakettinne takuu on?
Kannustalon rakennetakuu on kymmenen vuotta. Takennusmateriaaleille ja laitteille valmistajien myöntämät takuuajat. Ensimmäisen vuoden jälkeen tehdään vuositarkastus.

Mitä rakennuksessa jää rakennuttajan vastuulle?
Rippuu toimitustavasta. Muuttovalmiissa tontti, maatyöt, liittymät ja julkisivujen lopullinen maalaus. Muissa toimitustapavaihtoehdoissa rakennuttajan vastuulle jääviä töitä on näiden lisäksi enemmän.

Miten ekologisuus huomioidaan talopakettinne valmistuksessa ja rakennuksessa?
Kodin ekologisuus alkaa järkevästä suunnittelusta. Talojen puurunko on ekologinen vaihtoehto elinkaariajattelun näkökulmasta. Käyttämämme puutavara on hitaasti kasvanutta, tiukkasyistä pohjoisen puuta, lähisahoilta. Käytämme valmistuksessa aina ensisijaisesti kotimaisia materiaaleja, jos se on kokonaishinnan näkökulmasta mielekästä.

Lähes kaikki rakennusmateriaalimme ovat vähäpäästöisiä. Niillä on M1-päästöluokitus. Kaikkiin taloihimme saa myös hengittävän KannustaloEKO-rakenteen, jolloin eristeenä käytetään puukuituristettä.

Talovalmistaja kertoo toiminnastaan vapaamuotoisesti
Pienestä kannuslaisesta rakennusliikkeestä on neljän vuosikymmenen aikana kasvanut omakotiasumisen ja puutalorakentamisen vahva suunnannäyttäjä Suomessa. Kannustalo tunnetaan tänä päivänä tyylikkäästä arkkitehtuurista, korkeasta laadusta sekä hyvästä ja ammattitaitoisesta palvelusta. Talomme ovat olleet suomalaisen omakotirakentamisen edelläkävijöitä.

Rakennustutkimus RTS:n vuosittain teettämän, puolueettoman Omakotirakentajatutkimuksen mukaan meillä on jo monen vuoden ajan ollut Suomen tyytyväisimmät kodinrakentaja-asiakkaat. Myös talojemme arkkitehtuuri ja julkisivut arvioidaan markkinoiden parhaiksi.

Teemme työtä kehittääksemme jatkuvasti yhä parempia, kustannustehokkaampia ja ekologisempia rakentamisratkaisuja. Juhlavuoden kunniaksi kävimme läpi talomallistomme jokaisen neliön löytääksemme kohdat, joissa toisin tekemällä voimme säästää hinnassa. Emme tinkineet laadusta vaan keskityimme kustannustehokkaaseen suunnitteluun.


Toimitussisällöt

Valmistajan ilmoittama toimitussisältö:
Talopaketti

Järjestelmän käyttämä PTT:n mukainen toimitussisältö:
Elementtipaketti

Valmistajan ilmoittama toimitussisältö:
Sisusta itse

Järjestelmän käyttämä PTT:n mukainen toimitussisältö:
Vesikattovalmis

Valmistajan ilmoittama toimitussisältö:
Muuttovalmis

Järjestelmän käyttämä PTT:n mukainen toimitussisältö:
Muuttovalmis


Suosituimmat talomallit


Kannustalo, Lato 84

3h + 1k + 1khh + 1ph + 1s
Kerrosala:
97 m2
Huoneistoala:
84 m2
Talopaketin hinnat alk.
Alue: Helsinki
Talopaketti
52330 €
Sisusta itse
141892 €
Muuttovalmis
187251 €
Kannustalo, Harmaja 124

4h + 1k + 1khh + 1ph + 1s
Kerrosala:
140 m2
Huoneistoala:
124 m2
Talopaketin hinnat alk.
Alue: Helsinki
Talopaketti
67250 €
Sisusta itse
188934 €
Muuttovalmis
244208 €
Kannustalo, Aurora 135

5h + 1k + 1khh + 1ph + 1s
Kerrosala:
158 m2
Huoneistoala:
135 m2
Talopaketin hinnat alk.
Alue: Helsinki
Talopaketti
80420 €
Sisusta itse
217780 €
Muuttovalmis
278368 €
Kannustalo, Harmaja Saimaa 135

4h + 1k + 1khh + 1ph + 1s
Kerrosala:
152 m2
Huoneistoala:
135 m2
Talopaketin hinnat alk.
Alue: Helsinki
Talopaketti
78820 €
Sisusta itse
212323 €
Muuttovalmis
274533 €
Kannustalo, Harmaja 91

3h + 1k + 1khh + 1ph + 1s
Kerrosala:
104 m2
Huoneistoala:
91 m2
Talopaketin hinnat alk.
Alue: Helsinki
Talopaketti
48950 €
Sisusta itse
142188 €
Muuttovalmis
191576 €


Arvostele talovalmistaja


Arviosi talvalmistajasta


Onko teillä kokemuksia tästä talovalmistajasta?